sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Epikutaanitestit

Elokuussa siis allergiani veivät minut tiputukseen anafylaktisen reaktion takia. Päivystyslääkäri laittoi lähetteen ihopolille epikutaanitesteihin. Lisäksi minun piti käydä verikokeissa siltä varalta, että minulla olisi erittäin harvinainen sairaus nimeltä HAE.

Verikokeissa HAEn mahdollisuutta ei suljettu pois kokonaan, sillä C1-arvo oli matalasti aktiivinen. HAEn voi kuitenkin todeta varmuudella ottamalla verikokeen silloin, kun turvotuskohtaus on päällä. Se otetaankin heti, jos minulle vielä elokuun kaltainen turvotuskohtaus iskee. Toivottavasti ei.

Epikutaanitestit sen sijaan minulle tehtiin viikko sitten. Perjantaina mulle laitettiin selkään lähes 80 eri ainetta pienissä alumiinikuvuissa ja teipattiin tarkasti kiinni. Liikkuminen oli hankalaa, kutina sietämätöntä. Ei saanut raapia, ei peseytyä. Kaksi vuorokautta kuvut olivat selässäni. Sunnuntaina mieheni otti ne pois ja silloin näkyi todella monessa kohtaa reaktioita aina punoituksesta rakkuloihin. Tiistaina minulla oli lääkäriaika ja lääkäri katsoi testin tulokset.


Rajuimmin oli reagoinut nikkeli ja koboltti, jotka olivat polttaneet ihoni rikki testialueelta. Näppylöitä, rakkuloita tai punoitusta oli luonnonhartsista sekä kemikaaleista methyl 2-octyonate, benzyl sekä cetyl alcohol (erittäin yleisiä voiteissa,jopa perusvoiteissa), cinnamyl alcohol sekä benzyl salicylate. Osa sunnuntaina havaitsemista paukamista oli tiistaihin mennessä laskeneet, eli ne ovat olleet ärsytysreaktioita eikä varsinaista allergiaa. Näitä kemikaaleja en sitten saanut tietää, eli omaa tutkimustyötä saa jatkaa kyllä vielä saadakseen kiinni kaiken ihoa ärsyttävän.

Ihoni on herkkä ja minulla on toksista sekä atooppista ekseemaa. Aikuisiän atopiahan ilmenee lähinnä kaula-kasvo-kädet akselilla, näin myös minulla. Sinänsä juuri ne kurjimmat paikat, mutta olen tilanteeseen superonnellinen. Vuonna 2009 ekseemaa oli nimittäin päästä varpaisiin ja olo sen mukainen.

Tarkkana saa olla käyttämien tuotteiden sisällysluettelon kanssa. Olen saanut eri firmoilta todella hyvää asiakaspalvelua ja minulle on lähetetty haluamiani testeripakkauksia. Teen erikseen testauksista postausta, kunhan olen viimeisetkin tuotteet saanut postissa kotiin. Ihannetilanne toki olisi elää ilman kosmetiikkaa ja sitä kohti pyrinkin, mutta aivan kaikelle en ole löytänyt hyvää täysin luonnollista vastinetta.

Kaikkien allergioideni lisäksi olen myös hajusteille herkkä. On suoranaista painajaista istua jonkun vieressä, joka on pessyt vaatteensa hajusteellisella pesuaineella tai suihkuttanut runsaasti hajuvettä. Entisenä tuoksurakastajana tässä asiassa on ollut eniten harjoittelemista ja hyväksymistä. Tällekin aiheelle haluan omistaa kokonaisen postauksen, koska en todellakaan ole yksin hajusteyliherkkyyden kanssa.

Onko siellä muita allergikkoja?

4 kommenttia:

  1. Nää kyllä kuulostaa hurjilta, onneksi löyty kuitenki syyllisiä sulla. Mulla allergiat ilmenee nenä- ja silmäoireina, pääasiassa siis heinänuhaa, mutta nuilla poikasilla sitte oireilee ihot. Kaksvuotiaalla alkoi reilu vuosi sitten, ja siihen monenlaisia rasvoja on kokeiltu, nyt tälle syksylle on kuitenkin ekaa kertaa vasta tullut mieleen että saattaa olla takana myös jotain allergiaa. Aikasemmin ihottuma siis tuli ja meni, eikä mikään tietty (ruoka)-aine saanut lisääntymään. Minkälaista perusvoidetta käytät nyt itellä, vai käytätkö ollenkaan? T. Elle

    VastaaPoista
  2. Nää kyllä kuulostaa hurjilta, onneksi löyty kuitenki syyllisiä sulla. Mulla allergiat ilmenee nenä- ja silmäoireina, pääasiassa siis heinänuhaa, mutta nuilla poikasilla sitte oireilee ihot. Kaksvuotiaalla alkoi reilu vuosi sitten, ja siihen monenlaisia rasvoja on kokeiltu, nyt tälle syksylle on kuitenkin ekaa kertaa vasta tullut mieleen että saattaa olla takana myös jotain allergiaa. Aikasemmin ihottuma siis tuli ja meni, eikä mikään tietty (ruoka)-aine saanut lisääntymään. Minkälaista perusvoidetta käytät nyt itellä, vai käytätkö ollenkaan? T. Elle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mulla on kans näitten lisäksi vielä allergia siitepölyyn, heinään, eläimiin ja voimakkaan tuoksuisiin kukkiin :D Mä käytän kookos- ja arganöljyä iholle,niin itelle ku lapsille :)

      Poista
    2. Niin ja ruuissa jos on lisäaineita niin saa ihon kutisemaan. Kurja kun teilläkin on oireita :/ taustalla tosiaan voi olla allergiaa, mutta toki lapsilla ihan vaan atooppinen ihottumakin ilmenee koko keholla :/

      Poista