perjantai 21. lokakuuta 2016

Chiavanukas

Muut söivät tänään mansikkarahkaa ja halusin tehdä itselleni vegaanisen vaihtoehdon. Tämä chiavanukas on aina vaan yhtä hyvää. Nopea tehdä, vaatii vaan tekeytymisaikaa.

1/3 kuppia chia-siemeniä
1/2tl kookossokeria
1/2tl vaniljasokeria
1/4tl kanelia
Loput kupista kauramaitoa
Päälle vaikka mansikoita

Sekoita hyvin, tekeytymisen aikanakin kannattaa sekotella pari kertaa. Ainakin tunnin pitää tekeytyä jääkaapissa, mun mielestä parasta jos on yön yli kaapissa.

2 kommenttia:

  1. Kiitos uudesta blogistasi. Mielenkiintoisia asioita. Osa koskettaa meidänkin perhettä. Suurin ero taitaa olla se, että meillä käytetään kotimaisia raaka-aineita aina kun mahdollista. Tuemme näin kotimaista työtä ja minusta ne vaan ovat puhtaampia ja näin myös terveellisempiä.
    Kaupassa usein seuraan lasteni kanssa ihmisten ostokäyttäytymistä. Harvalle kotimaisuus on tärkeää. Minusta se on tosi harmillista. Suomen taloudellinen tila on todella surkea , mutta suomalaisia ei tunnu asia häiritsevän. Onneksi meille on annettu oikeus valita. Näin saamme ostaa/käyttää sellaisia tuotteita joita itse haluamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin tuotteista mitä ostetaan, ostetaan aina mieluummin suomalaista. Kotimaisuus on ehdottomasti tärkeintä, mutta kaikkea käyttämääni ei tietenkään voi saada suomalaisena (chiat, kookossokeri..). Laatenvaatteissakin ostan uutena vain kotimaista, tälle voisi kokonaisen postauksen omistaa. Mutta siis aivan ehdottomasti aina kotimaista, kun se mahdollista on!

      Poista