sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Viikonlopulta

Perjantaina tehtiin pitsaperjantain sijasta pitaperjantai. Leivottiin lasten kanssa ruispitaleipiä ja pilkottiin salaattia. Isäntä saapui hiihtoladulta suoraan katettuun pöytään ja viikonloppu sai alkaa. Jälkkäriksi hörpittiin raparperikiisseliä, jota tein edellisenä päivänä muka ison satsin, mutta ei se kauaa riittänyt kuitenkaan. Aina sama juttu, meidän kaikkien suosikki.

Pakkanenkin on jo paukkunut. Villaa on saanut pukea jo pari kerrosta. Pulkatkin kaivettiin jo varastosta, vaikka lumipeite vielä hyvin pientä onkin. Ihanasti hanki kimaltelee, talvinen fiilis. Ikuisena talven tyttönä rakastan tätä tunnetta. Pimeys tosin väsyttää, vaikka nostin d-vitamiiniannosta vielä lisää. Jospa tää tästä, kuhan saadaan kunnolla lunta.

Tänään ruuaksi oli soijapullia. Tummaa soijarouhetta turvotetaan hetki kuumassa vedessä. Siihen sitten sekoitetaan sipuli ja muutama valkosipulin kynsi pilkottuna, pari porkkanaa raastettuna, suolaa, pippuria, basilikaa, kourallinen kauraleseitä ja kaurajugurttia vähän. Käsiin ruisjauhoja ja pyöreiksi pulliksi. Paistoin 180 asteessa vartin verran. Soija on sen verran prosessoitua, että pyrin käyttämään sitä vain kerran parissa viikossa. Mitä mieltä te olette soijasta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti