maanantai 14. marraskuuta 2016

Kotitekoinen mysli

Kaupasta ostettuna lisäaineeton ja sokeriton mysli maksaa ja paljon. Säästää budjetissa ja terveydessä, kun tekee itse. Myslin teko on helppoa ja nopeaa. Ohjeita on monenlaisia netti pullollaan, tässä minun vakio-ohjeeni.

Suosittelen käyttämään luomulaatuisia aineksia.

Tarvitset

Kookos- tai oliiviöljyä
Hunajaa
Kaurahiutaleita
Ruishiutaleita
Kauraleseitä
Pellavasiemenrouhetta
(Rusinoita tai muita kuivattuja hedelmiä)

Lorauta öljyä kattilaan niin, että pohja on peitossa. Hunajaa ruokalusikallinen. Odota, että kuplivat. Heitä sitten kattilaan puolet ja puolet suhteessa kaura- ja ruishiutaleita. Mulla peruskokoisessa kattilassa 1/4 kattilallista kumpaakin. Leseitä ja pellavasiemenrouhetta olen laittanut mukillisen kutakin. Sekoittele hetken. Kaada mysliseos uunipellille ja paahda keskitasolla 200 asteessa noin 10 minuuttia. Sekoita ainakin kaksi kertaa paahdon aikana, kärähtää nimittäin tosi helposti. Kaada (lasiseen) säilytysastiaan. Lisää lopuksi joukkoon rusinat tai muut kuivatut hedelmäpalaset ja heiluttele purkkia, että sekoittuvat tasaisesti.

Meillä tämän satsin teen kerran viikossa-parissa. Meitä on siis viisi ja kaikki rakastaa mysliä. Ei tosiaankaan iso vaiva tehdä.

3 kommenttia: