lauantai 12. marraskuuta 2016

Heipsan!

Huh, kun viikko on vierähtänyt. Hoitolapset olleet useana päivänä ja alkuviikosta saatiin mun rakas siskoni meille muutamaksi päiväksi. Sisko toi mulle mukanaan yli 100 vuotta vanhaa ruisleipäjuurta, eli jatkossa ei tarvi ostaa enää edes ruisleipää kaupasta.

Lehtisalaattikin on laitettu nyt kasvamaan, mutta saa nähdä saanko pidettyä hengissä. Yrttejäkin aion laittaa kasvamaan useampia. Leivät, myslin, jugurtin, viilin, siirapin ja herkut olen valmistanut itse onnistuneesti jo hetken aikaa. Juustojen teossa on vielä hiomista, en nimittäin ole onnistunut tekemään sitä "kovaa" leivän päälle laitettavaa juustoa. On niin paljon ekologisempaa tehdä itse, turhat muovipakkaukset ja kääreet jää minimiin. Ja onhan tuo halvempaakin. Vielä kun löytäisin paikallisen maitotilan, mistä saataisiin maito suoraan haettua. Pariin olen jo yhteyttä ottanutkin.

Tänne on tehty jo ulkojäät. Torstaina korkattiin kenttä ja luisteltiin puolisen tuntia. Pakkanen on paukkunut viidentoista miinuasteen tienoilla, villaa on saanut pukea usean kerroksen. Upeita maisemia ihastellaan päivittäin. Lumipeite on kasvanut ja taivas on hohkannut upean pinkkinä.

Tänään mun mies kävi hakemassa tilauksen Vaahteramäki Farmingin eggspress- autosta. Munia iso tutustumiskenno, 30 kpl eettisiä  munia, ilmaiseksi! Lisäksi tilattiin hunajaa ja kylkiäisenä meille annettiin pari rieskaa. Aivan ehdottomasti käytämme eggspressiä jatkossakin. Suosittelen tutustumaan!

Huomenna isänpäivä. Lasten kanssa on askarreltu ja aamulla saa vispilä heilua ja lapset kattaa isille aamiaspöydän. Ukkikin tulee illalliselle, tortilloja olisi tarkoitus kokkailla. Nyt täytyy vielä jugurtti laittaa tulemaan, sen maailman helpoimman ohjeen voisinkin tänne blogiinkin jakaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti